|
Kansainvälinen toiminta värittää musiikinopiskelua
Lisääntyneet ulkomaiset vierailut, konserttimatkat ja kansainväliset yhteistyöprojektit ovat tuoneet viime vuosina aivan uutta väriä konservatorion toimintaan. Ne tarjoavat erityisesti ammatillisen koulutuksen opiskelijoille mahdollisuuden tutustua kansainväliseen toimintaympäristöön.
Keskeisiksi ulkomaisiksi yhteistyökumppaneiksi ovat nousseet Falunin musiikkikonservatorio Ruotsissa ja Tarton Heino Eller –musiikkikoulu Virossa. Oppilaitoksien yhteistyön kannalta olennaista on, että ne toimivat toisiinsa samalla koulutusjärjestelmätasolla, jolloin yhteisille hankkeille löydetään helposti yhteiset lähtökohdat ja tavoitteet. Vähämerkityksistä ei ole myöskään oppilaitosten sijainti maantieteellisessä mielessä: Turun konservatorion näkökulmasta molemmat oppilaitokset ovat helposti saavutettavissa kohtuullisin kustannuksin.
Turun konservatorion kamariorkesteri vieraili ensimmäisen kerran Ruotsissa Falunin musiikkikonservatoriossa huhtikuussa 2006. Molempien oppilaitosten yhteisorkesteri harjoitteli kolmen päivän ajan ja piti konsertin Falunin Kristine-kirkossa. Falunin musiikkikonservatorio äänitti kirkossa pidetyn konsertin ja teki siitä CD-levyn. Lisäksi konservatorion kamariorkesteri piti oman konsertin Bollnäsin folkhögskolassa.
Tarton Heino Eller -musiikkioppilaitoksen kamariorkesteri vieraili puolestaan Turun konservatoriossa ja konsertoi Sigyn-salissa konservatorion kamariorkesterin kanssa syyskuun 2006 lopussa. Turun konservatorion musiikkiteknologianopiskelijat tuottivat konsertista CD-levyn. Samassa yhteydessä sovittiin Turun konservatorion, Falunin musiikkikonservatorion ja Tarton Heino Eller -oppilaitoksen välisestä kolmikantayhteistyöstä.
Kansainvälinen yhteistyö tanssilinjalla Useampien vuosien ajan tanssilinja on tehnyt tiivistä yhteistyötä New Yorkin Limon Instituten kanssa. Syksyllä 2004 Turun konservatorion tanssilinjalla vieraili koreografi Alan Danielson Limon Institutesta New Yorkista. Vierailu toteutettiin tanssilinjan ja Limon Instituten yhteistyöhön myönnetyllä Asla Fulbright -stipendillä. Keväällä 2005 tanssilinja teki esiintymis- ja opintomatkan New Yorkiin. Siellä opiskelijat esittivät City Centerissä Alan Danielsonin koreografian "Attachments" sekä tutustuivat New Yorkin tanssiesitys- ja koulutustarjontaan. Vuonna 2008 puolestaan koreografi Geraldine Cardiel opetti tanssinopiskelijoita Turussa ja saman vuoden syksynä Alan Danielson koreografioi opiskelijoille teoksen ”Water images”.
Keväällä 2007 tanssilinja aloitti tiiviin yhteistyön Tarton yliopiston alaisen Viljandin Kulttuuriakatemian tanssikoulutuksen kanssa. Tanssinopiskelijat tekivät opinto- ja esiintymismatkan Viljandiin. Siellä he esittivät mm. tanssilinjalla vierailleen japanilaisen koreografin Takako Matsudan teoksen ”Nagare” konservatorion lyömäsoitinopettajan Risto Pulkkisen säveltämään musiikkiin. Yhteistyöhön kuuluu myös opettajavaihto-ohjelma.
Tanssilinja on tutustunut Tukholman tanssin ammattikoulutukseen vierailemalla Balettakademienissä ja Danshögskolanissa. Opintomatkoihin on kuulunut myös paikallisten tanssiesitysten seuraaminen ja vierailu tanssimuseossa. Vuonna 2008 Balettakademien kutsui Turun konservatorion tanssilinjan mukaan kansainväliseen opiskelijavaihto-ohjelmaan. Balettakademienin ja Turun konservatorion tanssilinjan lisäksi vaihto-ohjelmassa on mukana kouluja Saksasta, Norjasta, Tanskasta, Hollannista ja Iso-Britanniasta.
Ammatilliseen koulutukseen liittyviä työssäoppimismatkoja
| ||
![]() |
||
![]() |
![]() |
![]() |