Varhaisiän musiikkikasvatus - Musiikkileikkikoulussa kasvaa tulevaisuuden musiikki
 
Turun konservatoriossa varhaisiän musiikkikasvatuksen toimintaa on kehitetty voimallisesti. Perinteisen 3–6 -vuotiaille lapsille suunnatun musiikkileikkikoulun lisäksi on muodostettu uusia toimintamuotoja kuten perhemuskari 3 kk–3 -vuotiaille, sisarusmuskari, seurakuntamuskari ja CCI-poikakuoromuskari.
 
Musiikkileikkikoulun voi aloittaa jo 3 kk iässä ja jatkaa kouluikään saakka. Eri ikäisille on tarjolla omat ryhmänsä ja vaikkapa laulamiseen voi erikoistua esim. poikakuoromuskarissa. Musiikkileikkikoulun jälkeen voi jatkaa soitinvalmennuksessa tai hakea alkuopetukseen. 
 
Perhemuskarissa voi aloittaa jo 3 kk iässä ja jatkaa kolmevuotiaaksi. Eri ikäisille on omat ryhmänsä. Mukaan tarvitaan musiikista innostunut aikuinen, isä, äiti, mummo, pappa, kummi tai kuka tahansa lapsen läheinen, mieluiten kuitenkin aina sama henkilö. ”Perhemuskarissa hyppyytetään lasta, tanssitaan, taputetaan rytmejä, soitetaan rytmisoittimia. Ihmeen pian aivan pienetkin oppivat soittamaan laattasoittimia”, kertoo Epp-Inna Westergård. ”Kuuntelemme myös erilaisia soittimien ääniä ja laulamme. Palaamme samoihin lauluihin vuosittain. Lapset eivät kyllästy siihen, vaan iloitsevat tutuista lauluista. Joskus joku kaksivuotias saattaa laulaa pitkän laulun aivan yksinään. Silloin pysähdymme kaikki kuuntelemaan. Muskarin opettajan työn kohokohdat ovat juuri tuollaisissa pienissä hetkissä arkisen työn lomassa”
 
Poikakuoromuskari perustettiin CCI-kuoron toimintaan kiinteästi liittyväksi laulupainotteiseksi musiikkileikkikouluksi vuonna 2004. Tähän mennessä toistakymmentä poikaa on edennyt CCI:n valmennuskuoron kautta pääkuoroon. Siirtyminen poikakuoromuskarista valmennuskuoroon tapahtuu joustavasti, sillä molempia vetää Epp-Inna Westergård. Muskarikuorolla on vuosittain myös yhteisiä esiintymisiä varsinaisen poikakuoron ja valmennuskuoron kanssa. ”Poikakuoromuskarissa pääpaino on laulamisessa, mutta kaikkea muutakin tehdään. Sosiaalinen puoli, mukava yhdessä tekeminen saa pojat sitoutumaan kuoron toimintaan”, kertoo muskarin opettaja Epp-Inna Westergård.
 
Seurakuntamuskari on myös varsin uutta konservatorion toiminnassa. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kanssa yhteistyössä toimivia muskariryhmiä on täällä hetkellä yksitoista, niissä lapsia yli sata. Seurakuntamuskareita on pidetty Eerikinkadun nuortentalolla ja Halisten seurakuntatalolla. Osallistujia on ollut ympäri Turkua. Muskarin opettaja Tanja Haapakoski kertoo, että varsinkin perhemuskarit ovat olleet hyvin suosittuja. Niihin voi osallistua todellakin koko perhe, vauvasta vaariin, nauttimaan yhteisestä musiikin tekemisestä. ”Seurakunnan omista muskariryhmistä poiketen olen ujuttanut mukaan myös musiikinperusteita, kuten vaikkapa dynamiikkaa; crescendo-diminuendo, taukoja ym.” jatkaa Haapakoski. ”Seurakunnan toiminta näkyy muskarissa siten, että joka kerta ohjelmassa on pari hengellistä laulua. Muskariryhmille on järjestetty lukukauden lopuksi oma päätösjumalanpalvelus Tuomiokirkossa”
 
Soitinvalmennus on hyvä vaihtoehto, mikäli musiikkileikkikoulun jälkeen 7-8 -vuotiaana ei ole vielä selvinnyt mitä soitinta haluaisi soittaa tai on vielä liian pieni aloittamaan raskasta instrumenttia. Siellä tutustutaan erilaisiin soittimiin ja opetellaan musiikin perusteita, mm. nuotteja ja rytmejä. Soitinvalmennuksen opetussoittimina ovat nokkahuilu ja kantele / sähkökantele. Ne antavat erinomaiset valmiudet soitinopinnoissa etenemiseen. Soitinvalmennuksessa tutustutaan myös laattasoittimiin ja pianonsoittoon. Soitinesittelyissä konservatorion soitonopettajat vierailevat tunneilla.