Jouni Kuorikoski

yliopettaja klassinen laulu

jouni.kuorikoski@turunkonservatorio.fi

Musiikin maisteri, baritoni Jouni Kuorikoski on saanut muusikon koulutuksensa Sibelius-Akatemiassa. Hän on valmistui vuonna 1993 laulutaiteen opettajaksi ja kirkkomuusikoksi sekä suoritti samana vuonna laulun A-kurssitutkinnon (diplomitutkinto) erinomaisin arvosanoin.

Jouni Kuorikoski on pitänyt lukuisia konsertteja ja kirkkokonsertteja, esiintynyt passio- ja oratoriosolistina eri puolilla Suomea sekä laulanut useilla musiikkijuhlilla mm. Ilmajoella, Kangasniemellä, Kaustisilla, Lohjalla ja Paraisilla. Kuorikoski on esiintynyt solistina myös monessa Euroopan maassa sekä eri puolilla maailmaa.

Vuonna 1993 Kuorikoski voitti Oskar Merikanto -laulukilpailun. Lappeenrannan valtakunnallisissa yksinlaulukilpailuissa vuonna 1996 hän sai kolmannen palkinnon. Kesällä 1996 hän lisäksi sijoittui toiseen semifinaaliin viidentoista parhaan mieslaulajan joukkoon Itävallassa, Wienissä pidetyssä kansainvälisessä Belvedere Hans Gabor -laulukilpailussa. Vuonna 1997 Kuorikoski sijoittui finaaliin Geneven laulukilpailuissa ja vuonna 1999 hänet palkittiin Yhdysvalloissa käydyissä Marian Anderson -laulukilpailuissa.

Jouni Kuorikoski on toiminut laulun opettajana Turun konservatoriossa vuodesta 2003.